22.07.2026
Warm Up 2, Kotka

Sisällön tuottamisesta forumille

Lisää
13.10.2012 23:05 - 14.10.2012 07:55 #19052 : KaiR
Olen aiemminkin nostanut huolenaiheeksi sen, että forumin sisällöstä ja visuaalisesta annista vastaa liian pieni harrastajakunta ja pyrkinyt mm. omilla "ei niin hi-tek" -aiheilla luomaan ilmapiiriä, jossa kokemattomanpikin harrastaja voisi tuntea olonsa kotoisaksi ja rohkaistua kertomaan omia projektejaan harrasteen tiimoilta. Tämä näyttää yhä tuottaneen heikosti tulosta?

Mulla ei mitenkään voi olla tiedossa, kuinka moni harrastaja lukee forumia tai kuinka monta piiloharrastajaa (jotka ajavat vain kotonaan) meillä on, mutta potentiaalin olemassaolo ja piilevien harrastajien esiin saaminen olisi koko harrasteen kannalta tärkeää. Ja se, miten harrasteessa jo nyt mukana olevat henkilöt julkituovat omia tekemisiään voisi mielestäni olla aktiivisenpaa.

Esimerkkejä:

Kerhotoiminta - Nokian kerho julkaisee omia kisatuloksiaan Finslotissa, miksi muut kerhot eivät tee samoin? Pelkät kuvat ja raportit kerhoilloista kuvien kera olisivat hieno lisä forumin antiin.

Projektit - KAIKKI MINKÄ TAHANSA auton kehittämiseen ja virittämiseen liittyvät testit ja kehitysjutut ovat AINA tervetulleita

Uutuudet - yhteydet maahantuojiin voisi "luoda uudelleen" ja ajaa testit uutuuksilla (-> taloudellinen etu ?)

Ruohonjuuritaso - JOKA PUOLELLA SUOMEA harrastajat luovat koko ajan jotain uutta!!! Miksi niistä ei kerrota??? Esim. Järvenpään Keimolassa on innovatiivinen porukka joka kilpailee muista poikkeavilla kilpailumuodoilla mutta kisatoiminnasta ja kalustosta saamme lukea vain harvoin enduranceja lukuun ottamatta? KEIMOLA on NIIN lähellä Helsinkiä että itse pitäisin isompaa meteliä!!! Ja esim. Haminassa on rata josta vain harvat tietävät..? Missä muualla?

Rataprojektit/esittelyt - MAAILMAN MIELENKIINTOISIN aihe - missä nämä ovat? Forumilla on (oli) osio Suomen radoista mutta se on päivittämättä - vai liekö tyhjää täynnä???

SSH ry. - Hallituksen jäsenistä voisi tehdä jutun kuvien kera, jossa kerrotaan kuka hoitaa mitäkin ja jäsenten harrastehistoriaa voisi tuoda esille.

Tätä forumia selaa iso läjä harrastajia vähintään akselilla Lempäälä - Tampere - Nokia - Hämeenlinna - Riihimäki - Hyvinkää - Järvenpää - Turku - Helsinki - muu Suomi ja KAIKILLA MEILLÄ on mahdollisuus tulla esille ja kertoa kuinka hauskaa meillä on harrasteen parissa! Vihjaa kaverille, tee itse juttu, rohkaise, tuo esiin, ota kuva, kerro muille - äläkä aina ihmettele miksi koskaan kukaan ei kerro mistään mitään.

Finslot -forum ajaa suomalaisen ura-autoilun asiaa ja se on juuri sen näköinen kuin minkälaisen siitä teemme. Jos et ITSE tee sen eteen mitään niin foorumi ei tarjoa kohta enää kenellekään mitään! KAIKKI me olemme oikeutettuja luomaan sisältöä sivustolle joka tukee meidän harrastettamme.

Uuden forumin myötä sentään on saatu mahdollisuus luoda jokaiselle harrastajalle oma profiili kuva mukaanlukien. Tämä on mukava bonus jos vain harrastajat osaavat käyttää sen hyödykseen ja edukseen! Suosittelen profiilin päivitystä kaikille sellaisen omaaville!

Kai Ruusunen
Suomen Scalextricharrastajat ry.

Niillä ajetaan millä huvittaa ja millä ei huvita niin annetaan olla.
Viimeksi muokattu: 14.10.2012 07:55 KaiR.
Seuraavat käyttäjät sanoivat kiitos: Tumppi

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

  • Ramiü
  • Fresh Boarder
  • Fresh Boarder
Lisää
14.10.2012 10:11 #19056 : Ramiü
Vastaus käyttäjältä Ramiü aiheessa Sisällön tuottamisesta forumille

KaiR kirjoitti: ...ja pyrkinyt mm. omilla "ei niin hi-tek" -aiheilla luomaan ilmapiiriä, jossa kokemattomanpikin harrastaja voisi tuntea olonsa kotoisaksi ja rohkaistua kertomaan omia projektejaan harrasteen tiimoilta. Tämä näyttää yhä tuottaneen heikosti tulosta?

Väärin, mie ainakin ilmoittaudun tarttuneeni täkyyn. Ja kyllä yksi lappalaislauttasaarelainen vastaa paria tusinaa normaali rivikansalaista. Ainakin harmin ja hämmingin puolesta :)

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
14.10.2012 13:18 #19057 : KaiR
Vastaus käyttäjältä KaiR aiheessa Sisällön tuottamisesta forumille

Väärin, mie ainakin ilmoittaudun tarttuneeni täkyyn. Ja kyllä yksi lappalaislauttasaarelainen vastaa paria tusinaa normaali rivikansalaista. Ainakin harmin ja hämmingin puolesta :)


Tätä toimintaa onkin ollut erittäin mukava seurata!

Niillä ajetaan millä huvittaa ja millä ei huvita niin annetaan olla.

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Lisää
14.10.2012 14:10 #19058 : Kaitsu
Vastaus käyttäjältä Kaitsu aiheessa Sisällön tuottamisesta forumille
Aina hyvä keskusteluaihe.

KaiR kirjoitti: pyrkinyt mm. omilla "ei niin hi-tek" -aiheilla luomaan ilmapiiriä, jossa kokemattomanpikin harrastaja voisi tuntea olonsa kotoisaksi ja rohkaistua kertomaan omia projektejaan harrasteen tiimoilta.


Samasta syystä olen vähitellen lopetellut "hi-tek" -juttujen ja yksityiskohtaisten auton rakentelujuttujen kirjoittamisen tänne. Niillä todennäköisesti luodaan vain kuvaa jostain äärimmäisestä ultimate-harrastuksesta, johon kukaan ei voi tulla mukaan. Viime talvena alkoi näkymään myös kirjoittelua, joiden henki oli "pro-harrastajat" vs. "tavalliset harrastajat". Parempi puhaltaa peli poikki.

Mulla ei mitenkään voi olla tiedossa, kuinka moni harrastaja lukee forumia


Kokemukseni (keskustelut ihmisten kanssa) mukaan aika monet harrastajat tätä lukevat.

Uutuudet - yhteydet maahantuojiin voisi "luoda uudelleen" ja ajaa testit uutuuksilla (-> taloudellinen etu ?)


Tätä olen tarjonnut moneen kertaa "päättäville" tahoille. Olen valmis koeajamaan / testaamaan mitä tahansa ura-autokalustoa ja kirjoittamaan siitä juttuja joko tänne foorumiin tai Finslotiin. Vastineeksi haluan testattavan kaluston omistusoikeuden itselleni, jotta tästä vaivannäöstä saa edes jotain hyötyä. Takavuosinahan kirjoitin tänne foorumille useasta autosta ns. pikatestin. Loputtomiin ei kuitenkaan viitsi jatkaa omalla kustannuksellaan moista toimintaa. Ainoa kerta kun homma toimi kiitettävällä tavalla oli kun Järvisen Ollin välityksellä AMO toimitti minulle täyden kitin Scalextric Sport+ palikoita. Nämä sitten testattiin erittäin perusteellisesti (sisältäen mm. rengasmateriaalien analyysin maailman parhaassa kumilaboratoriossa jne.). Kolmiosainen artikkeli löytyy edelleen Finslotin puolelta. Jotain tuollaista olen valmis jatkossakin tekemään, mutta en vastikkeetta.

Mielestäni SSH:n rooli on asiassa erittäin oleellinen. SSH voisi yhdistyksenä olla maahantuojiin jne. yhteydessä ja markkinoida ideaa. Jos mä yksityshenkilönä teen saman se kuulostaa vain siltä kuin yrittäisin kinuta tavaraa itselleni ilmaiseksi (mikä tietysti pitää osittain paikkansa :grin: )

KEIMOLA on NIIN lähellä Helsinkiä että itse pitäisin isompaa meteliä!!! Ja esim. Haminassa on rata josta vain harvat tietävät..? Missä muualla?


Mulla on nyt takana reilu 21 vuotta kotirata/malliautoharrastetta yhtäjaksoisesti. Tänä aikana mulle on syntynyt käsitys, että 90 %:a tämän alan harrastajia ei yksinkertaisesti kiinnosta

a) lajin promotoiminen

b) harrastajamäärien lisääminen

c) junioritoimintaan panostaminen

d) oman toiminnan laajentaminen oman kerhon ulkopuolelle

Ts. valtaosa porukoista tykkää harrastaa oman kerhon pienessä piirissä ilman sen kummoisempaa tavoitteellisuutta. Ja hyvä niin. Kukin harrastakoon siten kuin hyvältä tuntuu. Em. seikat kuitenkin selittävät ainakin mulle miksi tämä homma tulee pysymään Suomessa ikuisesti hyvin pienen marginaaliryhmän harrasteena.

Forumilla on (oli) osio Suomen radoista mutta se on päivittämättä - vai liekö tyhjää täynnä???


Kannattaisi ehdottomasti päivittää ratatiedot ja niiden yhteyshenkilöt.

SSH ry. - Hallituksen jäsenistä voisi tehdä jutun kuvien kera, jossa kerrotaan kuka hoitaa mitäkin ja jäsenten harrastehistoriaa voisi tuoda esille.


Tämä on hyvä idea. Ihan jo pelkästään hallituksen itsensäkin kannalta. Viime kaudellahan esim. kukaan yhdistyksen hallituksen jäsenistä ei tiennyt olevansa hallituksen puheenjohtaja :grin:

-kaitsu

Auto tykkää, että sillä ajetaan.

finscale.livejournal.com/

Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.

Sivu luotiin ajassa: 0.739 sekuntia