- Viestejä: 2594
- Vastaanotettu kiitos 498
Siipiautot Spray pidolla
Tätähän on maailmalla testattu aikaisemmin G27L ja G27 luokissa. Näistä testauksista rohkaistuneena päätimme heittää itsemme susille ja päätimme kokeilla asiaa myös OMO ja jopa G7 luokissa, eli koko viikonloppu siis mentiin pelkällä sprayllä.
Saimme USA:sta ja Kanadasta hieman vinkkejä kuinka toimia, eli ihan alusta emme joutuneet asiaa pähkäilemään.
Kokeilu oli niin onnistunut, että 98% varmuudella ainakin euroopassa tullaan ajamaan kaikki kisat jatkossa spray pidolla !!
Nopeudet ja tulokset hieman tippuvat, mutta mitäs se haittaa !
Homma on kautta linjan helpompaa. Nostajille, vähemmän ajaneille jne jne
Ainoastaan ajaminen on vaikeampaa, mutta senhän luulisi sopivan varsinkin scaala skenen edustajille.
Pientä tilastoa kisasta:
OMO:ssa kisan voi ajaa yksillä-kaksilla preideillä !
Koneella olisi voinut ajaa varmaan toisen kisan putkeen !
G7 finaali kaksilla preideillä ja kolmella koneella. Ensimmäisellä oli ajettu semit !
Renkaita kuluu kuten ennenkin eli siihen tämä homma ei juuri auta.
Tällä systeemillä on nyt mahdollista tehdä auto myös jollekkin "uudelle" harrastajalle ! Valmiin auton tekeminen tähän asti on ollut haastavaa, koska pidolla ajaminen on voinut aihettaa sen, että auton on lunastuksessa ensimmäisessä mutkassa.
Väitän, että spray pidolla tämäkin ongelma poistuu !
Suurimpana hyötynä on se että kädet ei ole tahmeat koko aikaa :mrgreen:
We all know Juha. If he is in the race, he changed to animal. -Peter Froebel
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Spraypito tuo loppujen lopuksi aika vähän muutoksia autoihin, eli sillä rintamalla ei suuria muutoksia, ainakaan yhden kisan kokemuksella. Ehkä positiivisena on se että vanhat vähempimagneettiset koneet jaksavat noissa oloissa varsin hyvin, eli ei välttämättä tarvita maksimaalista magneettimäärää, samoin löysemmätkin käämit tuntuvat menevän varsin hyvin. Ja mikä parasta, tuommoisen auton ajaminen vaikka ei olisi koskaan kokeillut siipiautoa ennen (skaalakokemusta tms. tietty tarvitaan), niin ajamisen oppii varmasti äkkiä kun ei tarvitse opetella jarrupitoihin tulemista.
Mitä toivoisin, olisi että siirryttäisiin ainakin OMO:ssa takaisin .500" vanteisiin, se on kaikille sama jos ajettaisiin se kisa handouteilla (vahva toive myös tästä). Ne kestävät ehkä paremmin, ovat selkeästi halvempia ja vauhtikin tippuu hiukan. Nyt oli aika masentavaa kun treeneissä oli jo kaksi paria kuudesta ajettu solmuun, nuo megavanteet on ihan kuraa kestävyydeltään.
Vielä haaveissa on että G7 ajettaisiin myös handouteilla, se on ollut menestysresepti monissa luokissa. Kustannukset ja pakkien koot pienenee merkittävästi...

Niin ja nostaminen oli nyt paljon mukavampaa, kun ei tarvinnut miettiä mihin kohtaan auton voi nostaa, pitoalueet ei enää ole häiritsemässä, liikkeelle pääsee mistä vain (ei enää tarvetta juoksuttaa autoja fingeriin).
Kaikenkaikkiaan jotenkin tuntui että kisaviikonloppu oli selkeästi vähemmän stressaava, eikä kädet ja vaatteet olleet pitotahmassa missään välissä...
Erittäin hyvä suunta. Toivotaan että muutkin tajuavat tämän, tällä siipiautoiluun tulee taas järkeä.
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
500 vanteeseen en silti palaisi. Oikeasti se tuo vain lisäongelmia.
Suurin haaste on löytää sellainen rengastoimittaja jolta löytyy riittävästi tasalaatuista kumia.
Pitää ottaa myös huomioon kilpailunjärjestäjän taloudellinen riski.....
Mutta ei takerruta pikkuasioihin tässä vaiheessa. koska spray pito sai lähes 90 % kannatuksen
We all know Juha. If he is in the race, he changed to animal. -Peter Froebel
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- ahietalahti
- Poissa
- Gold Boarder
-
- Viestejä: 933
- Vastaanotettu kiitos 152

Hiatamiähen Halapamatkat.
~Kun mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy~
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
zipper
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Mutta kaikki voi siltikin mennä vielä pieleen.
Suomen mestaruuskisoihin tuo äänestys ei tietenkään vaikuta, mutta kokonaisuuden kannalta olisi parempi, jos koko eurooppa ja myös jenkit ja brassit lähtisi mukaan sumupitoon !
We all know Juha. If he is in the race, he changed to animal. -Peter Froebel
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- ahietalahti
- Poissa
- Gold Boarder
-
- Viestejä: 933
- Vastaanotettu kiitos 152
Hiatamiähen Halapamatkat.
~Kun mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy~
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- ahietalahti
- Poissa
- Gold Boarder
-
- Viestejä: 933
- Vastaanotettu kiitos 152
Hiatamiähen Halapamatkat.
~Kun mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy~
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Hämmästyn, jos hyvä ehdotus menee läpi, koska yleensä hyvää ideaa kannattavat vain ne jotka ymmärtävät asiasta jotakin. Niitä jotka ei ymmärrä, on aina niin paljon enemmän, että äänestyksissä järki häviää aina.
-eemeli-
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
We all know Juha. If he is in the race, he changed to animal. -Peter Froebel
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
We all know Juha. If he is in the race, he changed to animal. -Peter Froebel
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
- ahietalahti
- Poissa
- Gold Boarder
-
- Viestejä: 933
- Vastaanotettu kiitos 152
Oma henkilökohtainen mielipiteeni itse päätöksenteosta oli, että nyt tehtiin porukalla tälläinen päätös tälle kertaa, eikä se perustunut kenenkään yksittäisen ihmisen näkemykseen.
Brühlin kisa oli no glue kisa ja siitä meillä Suomessakin kokemusta, että se ei ole hyvä. Sen sijaan kun kisan jälkeen laitettiin rataan hieman lisää spraypitoa, ajettavuus parani huomattavasti. Tämänhän spraygluen henki sallii, kun järjestäjä on sitä mieltä, että tarvitana lisää pitoa.
Hiatamiähen Halapamatkat.
~Kun mikään ei toimi, mutta kaikki järjestyy~
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Jos GO:n voittajan nimikirjaimet olisivat olleet P.F niin kuinkahan olisi käynyt Laihian pitojen kanssa....
PS muistan aika hyvin SM:n jälkeisen keskustelun ! Aika moni oli silloin sitä mieltä, että säännöt voi muuttaa sähköpostiäänestyksellä....
We all know Juha. If he is in the race, he changed to animal. -Peter Froebel
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
ME meni uusiksi tänä viikonloppuna.
Czech Open Kisoissa Pilsenissä Brad Friesner CAN ajoi aika-ajossa 1.286sec

Finaalissa vaatimattomat 1456 läpsiä.
Regards, JW
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.
Muuta ei tarvitse tehdä, kuin pitää kaasua pohjassa !
We all know Juha. If he is in the race, he changed to animal. -Peter Froebel
Kirjaudu sisään tai Rekisteröidy liittyäksesi keskusteluun.