Ei tapahtumia



Viime vuosina on autorata-aiheista kirjallisuutta julkaistu mukavaan tahtiin. Harrastuksen suosion kasvu näkyy myös siis julkaisujen määrän lisääntymisenä.

Italialaisen Paolo Rampinin teos on hyvä lisä alan harrastajan kotikirjastoon. Paolo Rampini on tunnettu pienoisautojen keräilijä ja hän julkaissut useita kirjoja pienoisautoista. Ura-autot ovat ilmeisesti hänelle vähän uudempi keräilykohde, mutta 2003 hän innostui julkaisemaan tämän esittelyssä olevan teoksen.

Kirja on italiankielinen, mutta siinä on sanasto englanniksi joka helpottaa lukemista. 128 sivuinen teos on jaettu kahteen osaan. Alkuosa käsittää taulukonomaisesti eurooppalaiset autorata-autojen valmistajat aakkosjärjestyksessä. Jokaiselta valmistajalta on lueteltu automallit kataloginumeroineen ja valmistuksen aloitusvuosineen. Luettelo-osuus on erittäin kattava. Kaikkien yleisimpien merkkien ohella sieltä löytyy todella harvinaisia valmistajia joiden olemassaolosta monikaan tuskin on edes kuullut.

Kirjan toinen puolisko koostuu sitten kuvista. Mukana on (ilmeisesti) kirjoittajan omasta kokoelmasta kuvattuja malleja. Erittäin runsaasti on käytetty myös vanhoja kataloogeja joiden sivuja on kopioitu suoraan kirjaan.

On päivän selvää, että näin laajan aihepiirin käsittely runsaassa sadassa sivussa ei voi olla kuin pintapuolista. Kirja on kuitenkin erittäin hyvä lisä autorataharrastajan hyllyyn sillä siitä löytyy paljon tietoa jota ei muualta helposti löydy. Esim. minulle uutta oli se, että Scalextricia on 60-luvulla myyty Saksassa TRIX-tuotemerkillä.

Suosittelen kirjan hankintaa kaikille vanhojen autorata-autojen keräilijöille ja autorataharrasteen historiasta kiinnostuneille. Kirjaan sisältyvät kataloogikuvat 60-80-luvuilta ovat myös kivaa katseltavaa.