Etusivu arrow Info arrow Tuloksia arrow FinCup tulokset Keimola 21.11.2009
05.09.2010
Kotirata
Info
Artikkelit
Tuloksia
SSH Ry
Rata-arkisto
FinCup
Historia
Säännöt
Kilpailukalenteri
FinCup tulokset Keimola 21.11.2009 PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Julius Wilkko   
22.11.2009





Kauden 2009-10 toinen FinCup kilpailu ajettiin Järvenpäässä Slot Keimola kerhon tiloissa. Kilpailupäivä alkoi jo kahdeksalta ja kuskeilla oli aikaa totutella rataan noin puoli yhteentoista asti. Ajajakokoukseen ei käytetty aikaa kuin pari minuuttia, joten kisat saatiin käyntiin noin puoli yhdentoista aikaan.









NASCAR



Päivän kilpailut aloitettiin NASCAR-luokalla. Tälläkertaa Nascar todellakin testasi kuljettajien ajotaitoja syy on allekirjoittaneen. Luulin että yhdistyksen Nascarit ovat Keimolan radalla, mutteivät olleetkaan. Olin unohtanut normaalisti kilpailussa käytettävät Nascarit kämpille. Olin kuitenkin tuonut mukanani vara-autoiksi kaksi uutta Nascaria ja yhden ARH:n käytössä olleen Nascarin. Kerhon kaapista löytyi edellisessä kisassa pätkinyt Nascar. Laitoin siis kiireellä nämä autot kuntoon ja niillä kisa ajettiin. Valitettavasti punaisen ja keltaisen uran autot olivat hitaampia kuin vihreän ja sinisen uran autot. Lisäksi kaikki autot erosivat ajettavuudeltaan kovasti. Tämän takia Nascarin tulokset eivät ole vertailukelpoisia ensimmäisen kilpailun kanssa. Onneksi kuskit osasivat suhtautua asiaan rennosti, kuten ylläolevasta kuvasta näkyy.



Eritasoisilla Nascareilla ajaminen oli erikoinen kilpailukokemus. Jos aloitit huonolla punaisella uralla, jäit ensin jälkeen, mutta kirit sitten kanssakilpailijat kiinni kun he puolestaan joutuivat punaiselle uralle. Jos taas aloitit hyvillä urilla ja punainen jäi viimeiseksi, jouduit ajamaan pakoon kisakumppaneita, jotka saavuttivat sinua vauhdilla paremmilla urilla. Mielenkiintoinen kisa, mutta yritetään jatkossa muistaa ottaa hyvät ja toimivat autot mukaan. Tulokset alapuolella.



Kierrosajat:





Ralli



Ralliluokassa jatkui SCX Citroenin ylivalta, mutta mukana pärjää vieläkin vanhalla hyvin säädetyllä Cartrixin Hyundai Accentilla. NSR:n Clio ja Abarth tulevat jatkossa olemaan kovia haastajia tässä luokassa. Tuloksista kannattaa huomioida viimeinen sarake. Autojen paino ja magneettisuus mitattiin ja tulosten viimeisessä sarakkeessa g on paino ja m magneettisuuden määrä, eli kuinka monella grammalla auton moottori vetää rataa kohti.



Voittajan autolla on todennäköisesti pienin maavara ja näin myös suurin magneettisuus. Magneettisuudesta juteltiin kilpailun aikana ja ainakaan tälläerää moottoreiden magneettisuus ei ole sellainen ongelma että sitä ruvettaisiin katsastuksilla tai maavaralla valvomaan. Tasaisilla radoilla, kuten Keimolassa, on mahdollista ottaa hyöty irti moottorin magneettisuudesta hiomalla maavara minimiin. Sama ei kuitenkaan onnistu Keimolaa epätasaisemmilla radoilla, kuten Kaukajärvellä tai Nokialla. Alapuolella parhaat kierrosajat:







GT/P



GT/P luokka on uudistusten myötä noussut erittäin mielenkiintoiseksi luokaksi. Yllättäen kisapäivän kovimmat kolarit nähtiin GT/P luokassa. Tyypillisesti GT/P auto irtosi urasta Keimolan pääsuoran alun mäennyppylässä ja kilpakumppani tuli takaa ja pisti auton lentoon. Mittasilta sai kaksi kovaa kopsahdusta osakseen, mutta oli vielä tällä kertaa tukevampi kuin GT/P autot.



Finaalista tuli kahden kamppailu. Salonen ja Voutilainen ottivat tiukasti mittaa toisistaan rintarinnan. Ratkaisu tuli vain 30s ennen finaalin päättymistä Salosen ajettua ulos norttiaskin kohdalla. Finaali oli rankka molemmille ja voittajallakin kädet vapisivat vielä viisi minuuttia finaalin jälkeen. Tulokset:



Ylläolevasta taulukosta kannattaa jälleen huomioida viimeinen sarake, jossa on autojen paino ja magneettisuus. Parhaat kierrosajat alapuolella:







F1/GP2



Viimeisinä luokkina ajettiin F1 ja GP2. Kalustovaurioita ei syntynyt, kisa meni läpi oikein siististi. Tyypillinen F1 dramatiikka protesteineen, hätäkorjauksineen ja suurkolareineen puuttui lähes täysin. Alkuerät GP2/F1 ajettiin yhdessä ja tämän jälkeen GP2 ja F1 finaalit erikseen. Tuloksissa on huomioitavaa että Salminen olisi ajetun matkan perusteella voittanut GP2 autolla F1 finaalin. Näin alas on kuninkuusluokan vauhti pudonnut.

Tulokset, GP2:



Tulokset, F1:



Ajat:







Kilpailupäivä sujui erittäin hyvin. Kiitokset Keimolan kerholle hyvistä tiloista ja mukavasta radasta. Kaikki toimi hienosti. Edes edellisellä kerralla temppuillut keltainen ura ei tälläkertaa aiheuttanut pienintäkään harmia.



Kilpailupäivä meni läpi melkolailla arvioidussa ajassa. Päivä saatiin vedettyä läpi ennen kello viittä iltapäivällä. Autoarvonnan voitti Toni Karhu, joka alakuvassa esittää norttiaskin kohdalla karateliikkeitä



Kiitokset vielä kerran SlotKeimolan kerholle siitä, että saimme radan käyttöön. Tämä oli kauden 2009-10 viimeinen kilpailu Keimolassa. Palataan aiheeseen taas vuoden kuluttua.

Mahdolliset korjaukset allekirjoittaneelle.

T: Julius









«   »
 
© FinSlot